Terveyskeskuksen esittely

Jalasjärven terveyskeskus,
perustietoja, erityispiirteitä ja vähän historiaakin.


Jalasjärven ensimmäinen sairaala valmistui 1915. Sitä laajennettiin pariin kertaan ja sen yhteydessä toimi aikanaan erillinen kulkutautisairaala. Uusi kunnansairaala valmistui 1959 ja nykyinen terveyskeskus rakennettiin entisen kunnansairaalan kylkeen ja valmistui 1977. Jalasjärven terveyskeskuksella oli pitkään terveyslautakunnan alaisuudessa oma virkamiesjohto. Terveystoimi siirtyi yhdessä sosiaalitoimen kanssa perusturvajohtajan alaisuuteen 2007, mutta terveys- ja sosiaalilautakunnat kokoontuivat edelleen erikseen. Perusturvaan ei täysin ehditty siirtyä, kun palvelurakennemuutos johti perustamaan Jalasjärven ja Ilmajoen kuntien ja Kurikan kaupungin kanssa yhteisen JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän, joka aloitti toimintansa 1.1.2009.

Jalasjärven terveyskeskus tuottaa edelleen samat lähipalvelut JIK-ky:ssä kuin aikaisemmin omana terveyskeskuksena. Talous ja hallinto on sen sijaan JIKkissä yhdistynyt. Jalasjärven terveyskeskuksen lähes kaikki toiminnot ovat saman katon alla. Lääkärinvirkoja on kuusi. Jalasjärvellä noudatetaan perinteistä virkaehtosopimusta.


Tämän sivun otsikot:

Julkisivu ensiapusisäänkäynnin puolelta
Ensiapusisäänkäynti

[edellinen taso] [etusivu] [palaute]


Palveluajatus

Jalasjärven terveyskeskus toimii osana JIK-ky:tä, mutta huolehtii ensisijaisesti Jalasjärvellä asuvien henkilöiden sairauksien ennaltaehkäisystä ja yleislääkäritasoisesta sairaanhoidosta sekä antaa ensiavunluonteista sairaanhoitoa myös tilapäisesti Jalasjärvellä oleville. Terveyskeskus huolehtii myös erikoissairaanhoidon saatavuudesta.

Terveystoimi antaa Jalasjärven kuntalaisille ja yrityksille ympäristöterveydenhuollon, ympäristönsuojelun- ja terveysvalvonnan palveluja sekä suorittaa eri lakien määräämät tarkastukset.

Eläinlääkärit suorittavat hyöty- ja lemmikkieläinten sairauksien ehkäisyn ja hoidon.

Lähihistoriaa

Uusi terveyskeskus valmistui 1970-luvun lopulla vanhan kunnansairaalan kylkeen. Siihen sijoitettiin 35 -paikkainen vuodeosasto, vastaanottotilat, poliklinikka ja täydentävien palvelujen tilat. Vanha sairaala saneerattiin hallinnon, neuvolan, kotisairaanhoidon ja hammashuollon tarpeisiin. Lähes kaikki terveyspalvelut löytyvät saman katon alta tai pihapiiristä. Vain kouluvastaanotot, avopalvelukeskusvastaanotto (Palveluportti) ja eläinlääkärit toimivat talon ulkopuolella.

Vuodeosasto 2
Vuodeosasto 2 eteläsuunnasta

1980-luvun alussa rakennettiin vuodeosaston jatkeeksi sosiaalitoimen alainen kunnalliskodin 40 -paikkainen sairausosasto, joka pari vuotta myöhemmin muuttui SVOL -lainsäädännön myötä terveyskeskuksen vuodeosasto 2:ksi.

1980-luvun lopulla Jalasjärvellä lakkautettiin myös kunnalliskodin yleinen osasto. Samalla käynnistettiin vanhusten ja vammaisten monin eri tavoin tuettu avohuolto. Se merkitsi palvelurakenteen uudistamista, useita uusia tuetun asumisen vaihtoehtoja, avopalvelukeskuksen (Palveluportti) rakentamista, aivan uutta ajattelutapaa vanhusten huollossa, kaikkien osapuolten sopeutumista uuteen tilanteeseen ja tiivistä yhteistyötä.

Noin kolmenkymmenen vuoden ikään ehtineet uuden osan kiinteistöt saneerattiin osastojen osalta 2006-2007. Saneerauksen yhteydessä osastot yhdistettiin hallinnollisesti yhdeksi 75-paikkaiseksi vuodeosastoksi. Vuodeosasto käsittää akuuttihoito-, kuntoutus- ja  pitkäaikaishoitomoduulin ja lisäksi sairaalabakteeriyksikön.

1.1.2009 Jalasjärven terveyskeskus siirtyi hallinnollisesti osaksi JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymää.

Yhteistyö sosiaalitoimen kanssa

Jalasjärvi kehitti vanhusten avohuoltoa valtakunnassa ensimmäisten joukossa. Kehittäminen tapahtui alusta alkaen tiiviissä yhteistyössä kunnan eri hallintokuntien, erityisesti sosiaali- ja terveystoimen ja teknisen toimen kanssa. Yhteistyölle oli vankka perusta jo -70 luvulta valvotun kotisairaanhoidon alkuajoista lähtien.

Monipuolisen tuetun asumisen korvattua kunnalliskodin, yhteistyö terveystoimen ja sosiaalitoimen kanssa on ollut tiivistä ja päivittäistä. Se on ehdoton edellytys myös palvelurakenteen sisäisen hoidon porrastuksen sujumiselle.

Jalasjärven malli korostaa omatoimisuutta, inhimillistä asumista, tarkoituksenmukaista hoitoa ja huoltoa ja oikeaa hoidon porrastusta. Oikea asumisvaihtoehto tai hoitopaikka ja tarvittavat kotisairaanhoito-, tuki- ja turvapalvelut pyritään miettimään yhteisissä neuvotteluissa jo ennen asiakkaan kotiutusta vuodeosastolta.

Kasvun aikaa

Terveyskeskus Jalasjoen puolelta
Terveyskeskus Jalasjoen puolelta.

1970- ja 1980-luku olivat voimakasta kasvun aikaa. Lääkäreiden virat kaksinkertaistuivat, terveyskeskuksen hammashuolto käynnistyi, valvottu kotisairaanhoitotoiminta aloitettiin, samoin perhesuunnittelu ja työterveydenhuolto. Lisäksi saimme kokonaan uuden osaston henkilökuntineen ja potilaineen terveystoimeen entisestä kunnalliskodin sairausosastosta ja mielenterveystyö siirtyi erikoissairaanhoidosta omaksi toiminnaksi. Terveyskeskuksen toiminnat lisääntyivät ja monipuolistuivat ja henkilökunta kasvoi.

Nyt meitä on noin 110 henkeä, lääkärin virkoja on kuusi, hammaslääkäreitä neljä ja eläinlääkäreitä kaksi. Terveydenhoitajia puolestaan on lähes kymmenen, sairaanhoitajia vajaa 20 ja perushoitajia noin 25. Terveyskeskus- ja muita avustajia on toistakymmentä, laitoshuoltajia viisi. Hammashoitajia on viisi, laboratoriohoitajia kolme, röntgenhoitaja, konekirjoittaja, välinehuoltaja, 3 fysioterapeuttia ja kuntohoitaja, kaksi talonmiestä, psykologi, terveystarkastaja, puheterapeutti, talouspäällikkö, kanslisti, ATK-tukihenkilö ja varastonhoitaja. Keittiö on osa kunnan keittiötoimea eikä henkilöstöä lasketa terveystoimeen.

Nykyaikaiset toimitilat

Terveyskeskuksen aula
Näkymä terveyskeskuksen aulasta

Terveyskeskuksella on hyvin suunnitellut kiinteistöt, järkevät toimitilat ja nykyaikaiset laitteet. Vastaanotot, poliklinikka, röntgen, laboratorio ja fysioterapia ovat kaikki keskitetysti potilastoimiston ympärillä. Potilastoimiston on helppo ohjata asiakasta ja asiakkaan helppo suunnistaa talon eri toimipisteisiin.

Potilastoimisto uusittiin 1990 luvulla vastaamaan nykyteknologian tilatarpeita, muuten talon perusrakenteisiin ei terveyskeskuksen valmistuttua ole juuri tarvinnut puuttua ennen terveyskeskuksen saneerausta, joka saatiin loppuun vuodeosastojen osalta 2007. Katso alla kohta Terveyskeskuksen saneeraus. Vastaanottotilatkin ovat riittäneet, vaikka lääkäreitä on tullut lisää ja erilaisia erityisvastaanottoja, esim. puheterapeutti, jalkojen hoito jne., on lähes päivittäin.

Vuodeosastolla on yhteensä 75 paikkaa. Hammashuollossa on nykyaikaiset tilat ja laitteet. Laboratoriossa on uudet analyysilaitteet ja röntgentutkimuslaitteet on uusittu kokonaan vuonna 1999. Röntgenissä on myös ortopantomografi hammas- ja leukakuvauksia varten. Radiologi käy tekemässä ultraäänitutkimuksia pari kertaa kuukaudessa. Kolonoskopiat ja gastroskopiat tehdään omassa talossa, samoin rasitussydänfilmit, sydänfilmin ja verenpaineen vuorokausirekisteröinti ja sydämen ultraäänitutkimukset. Effica -potilastietojärjestelmä on meillä otettu käyttöön vuoden 2000 alusta.

Yöpäivystys keskussairaalassa

Päivystys on Jalasjärven terveyskeskuksessa jokaisena viikon päivänä aamu kahdeksasta ilta kymmeneen. Yöpäivystys klo 22 - 08 sen sijaan on keskussairaalassa Seinäjoella.

Päivystämme pääsääntöisesti myös viikonloput oman lääkärikunnan voimin. Ilta- ja viikonloppupäivystyksen aikana ei saa laboratorio- eikä röntgenpalveluja.

Terveyskeskuksessamme noudatetaan perinteistä virkaehtosopimusta. Potilaat valitsevat itse haluamansa lääkärin ja voivat hakeutua vaikka yhdestä asiasta yhdelle ja toisesta toiselle lääkärille. Lääkärimme ovat pääosin olleet viroissaan pitkään ja potilas-lääkärisuhteet ovat muotoutuneet tiiviiksi vuosikymmenien aikana.

Opetusterveyskeskus

Opiskelijat konsultoivat
Nuoremmat kollegat konsultoivat

Tampereella opiskelevat lääkärit harjoittelevat käytännön työtä Etelä-Pohjanmaan terveyskeskuksissa, mm. Jalasjärvellä. Meillä työskentelee yleensä 1-2 opiskelijaa kerrallaan kahden viikon jaksoissa. Lisäksi terveyskeskuksessamme käy harjoittelemassa moni terveydenhuollon, sosiaalialan ja muittenkin alojen opiskelija vuoden mittaan.

Lääkärien ja hoitohenkilökunnan oman koulutustason ylläpito ja nosto on keskeinen tavoite. Lääkäri esim. voi mennä tarvittaessa opiskelemaan erikoissairaanhoitoon vaikka vain pariksi viikoksi jotain toimenpidettä tai tutkimusta tai sitten työskennellä jollakin erikoisalalla pidempään. Henkilökunnalla on mahdollisuus käydä koulutuksessa talon ulkopuolella ja pyrimme myös järjestämään talon sisäisiä koulutustilaisuuksia.

Omassa terveyskeskuksessa pyrimme tekemään niitä uusia tutkimuksia ja hoitoja, joita perusterveydenhuollossa on järkevää tehdä ja joihin meillä on henkilöstöä ja taitoa tai mahdollisuus kouluttautua.

Mielenterveysyksikkö

Mielenterveysyksikkö
Terveyskeskuksen mielenterveysyksikkö

Jalasjärvellä on kunnallistettu mielenterveysyksikkö. Meillä toimi aikaisemmin erikoissairaanhoidon alainen sivumielenterveystoimisto ja sen yhteydessä psykiatrinen asuntola. Toiminta kunnallistettiin useita vuosia sitten ja erikoissairaanhoidossa olleet, mutta Jalasjärvellä työskennelleet kaksi sairaanhoitajaa ja mielenterveyshoitaja siirtyivät kunnan työntekijöiksi. Tällä hetkellä yksikössä toimii kolme erikoissairaanhoitajaa ja yksi mielenterveyshoitaja.

Työmuotoina mielenterveysyksikössä ovat vastaanottotoiminta, päivätoiminta, kotikäynnit ja ryhmäterapiat. Yksikössä annetaan yleislääkäritasoista psykiatrista tutkimusta ja hoitoa. Yksi terveyskeskuslääkäreistä vastaa mielenterveystyöstä. Erikoislääkärikonsultaatiot saadaan yksityiseltä psykiatrilta, joka käy terveyskeskuksessa viikoittain.

Terveyskeskuksen saneeraus

Jalasjärven terveyskeskuksen vanha osa on rakennettu 1950 luvulla ja uusi osakin on jo lähes lähes 30 vuoden ikäinen. Terveyskeskuskiinteistö kaipaa peruskorjausta ja saneeraussuunnittelu käynnistettiin alkuvuodesta 2004.

Terveyskeskuksen saneeraussuunnittelu on aloitettu toiminnallisten tarpeiden pohjalta. Visio on, että remontoitu terveyskeskus pystyy huolehtimaan kunnan asukkaiden terveydenhuollosta ja sairaanhoidosta 20 vuoden kuluttuakin. Painopistealueeksi on asetettu vuodeosastojen remontti – tarkoituksena on yhdistää osastot yhdeksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi terveyskeskuksen keittiö tarvitsee pikaista remonttia. Koko kiinteistössä on todettu tarpeelliseksi saneerata ilmanvaihto- ja lämmön talteenottojärjestelmä, uusia ikkunat sekä uusia viemäristö ja putkisto.

Terveyskeskuksen saneerauksessa on edettiin vuoden 2005 alkutalvella suunnitteluvaiheeseen vuodeosastojen ja keittiötoimen tilojen osalta ja saneeraus näiltä osin valmistui 2007 marraskuussa. Muu osa kiinteistöä odottaa vielä saneerausta. Saneerauksen jatko on kiinni myös siitä mitä kiinteistöjä JIK-ky katsoo tarpeelliseksi kunnalta vuokrata käyttöönsä.

Katso lisää rakennusprojektista.


[edellinen taso] [etusivu] [palaute] päivitetty: 12.01.2009