Pirunpesä

Pirunpesä on Jalasjärven Ylivallin kylässä, Isonvuoren kallion tasaisella laella sijaitseva pyöreä aukko, jonka halkaisija on noin 14 metriä. Luonnontilassa ollessaan aukon pinta oli pari metriä ympäröivää kalliota alempana ja suurten kivilohkareitten peittämä. Kivien joukossa ei ollut jäkälää lukuunottamatta mitään kasvillisuutta.

Paikka oli arvoituksellinen ja kiehtoi ihmisten mielikuvitusta. Tarinat kertoivat itse pirun pitävän siellä pesäänsä ja sen mukaan paikalle annettiin nimikin. Lapsia varoiteltiin menemästä sen lähelle, ettei piru tule ja nappaa pesäänsä. Joidenkin tarinoiden mukaan aukko oli niin syvä, että kivilohkareiden väliin pudotetun pienen kiven äänen saattoi kuulla monta minuuttia sen putoillessa kiveltä toiselle.

Pirua karkoittamaan

Pirunpesän arvoitusta ryhdyttiin ensimmäisen kerran selvittämään vuonna 1981, kun sen tyhjentäminen aloitettiin Jalasjärven kunnan ja Geologisen tutkimuslaitoksen yhteistyönä. Suuria kivilohkareita oli silloisesta pinnasta laskien noin kolmimetrinen kerros ja niiden alapuolella noin viiden metrin syvyydestä lähtien vettä läpäisemätön savimoreenikerros, johon kaivaminen vuonna 1982 lopetettiin.

Aukon arvoitus ei selvinnyt, mutta kiinnostus siihen säilyi. Vuoden 1997 alussa turkulaisen Keijo Parkkusen aloitteesta ja Ylivallin kylätoimikunnan toimesta Pirunpesää ryhdyttiin uudelleen syventämään. Hankkeen rahoittajiksi tulivat Jalasjärven kunta ja Pertti "Spede" Pasanen.

Savimoreenikerros osoittautui lähes kaksimetriseksi, kiekon muotoiseksi kerrostumaksi. Sen alapuolelta alkoi kiviaines, jollaista paikkakunnalla kutsutaan "lotinsoraksi". Sitä tavataan rapagraniittikallion ja moreeni- tai turvepeitteen raja-alueilla. Pirunpesässä se on tavanomaiseen verrattuna värikkäämpää ja eri tavoin rapautunutta. Varsinkin aineksen sisältämä musta kiille eli biotiitti on muuttunut vihreäksi ja osin harmaaksi tahnamaiseksi massaksi. Kiviaineksen keskellä on havaittu olevan muuta ainesta huomattavasti vaaleampi, halkaisijaltaan noin kolmimetrinen pystysuuntainen "sydän".

Leikkauskuva Pirunpesästä länsi-itä-suuntaan

(leikkauskuvassa käytetty väritys ei vastaa maa-aineksen todellista väriä)
  1. 1 - 1,5 m tyhjää pinnassa
  2. n. 3 m kivilouhikkoa
  3. n. 1,8 m hienojakoista savimoreenia
  4. värikästä lotinsoraa
  5. keskellä 3 m:n vaaleankeltainen "sydän", joka on väriä lukuunottamatta samanlaista lotinsoraa kuin ympärilläkin oleva kerrostuma
  6. 1-5 cm hienojakoinen, värikäs savikerros kiintokalliota vasten

Kaivamisen edettyä jo parinkymmenen metrin syvyyteen ei ole saatu selvyyttä siihen, onko Pirunpesä jättimäinen hiidenkirnu vai aikojen alussa muodostunut, harvinainen maanalaisen veden tai kaasujen purkausaukko. Vai olisikohan aukko sittenkin sisäänkäynti itse "vanhan kehnon" pesään?

Samalla alueella tiedetään olevan vielä pari muutakin samanlaista muodostumaa. Ne ovat kuitenkin pintaan asti täyttyneitä ja siksi vaikeammin havaittavissa. Pirunpesän arvoitus odottaa yhä ratkaisua...

Ylivallin kylätoimikunta
kirj. Mauno Välimäki 1997